5 harjoitusta ja lasten pallotaidot kehittyy

5 harjoitusta, jolla lasten pallotaidot kehittyvät

Alempaa löydät videon, jossa on viisi harjoitusta joilla lasten pallotaidot pääsevät kehittymään.  Videolla kolme ensimmäistä harjoitusta on tarkoitutettu lapsille, joilla ei vielä onnistu pallon kiinniotto.  Kaksi viimeistä harjoitusta ovat haastavampia versioita pallon kiinniotosta.

Harjoitus 1 ja 2. Soveltuu lapsille, jotka eivät vielä pysty ottamaan kiinni heitettyä palloa. Harjoituksessa lapsen silmä-käsiyhteistyötä kehittyy ja lapsi oppii arvioimaan pallon liikenopeutta ja etäisyyttä. Taitojen karttuessa voi palloa laittaa astettain pienemmäksi.

Harjoitus 3. Tarkoituksena harjoituksessa on torjua pallo takaisin heittäjälle. Videolla terapeutti ohjaa lasta yläraajoista ja pyrkii vähentämään tukea pikku hiljaa, eli siirtää omia käsiään lapsen vartaloa kohti.

Harjoitus 4. Harjoituksessa voi käyttää myös muita välineitä kuin mitä videolla näkyy. Esimerkiksi pientä ämpäriä tai koria, kartioita, lapsi voi tehdä omista käsistä korin jne.

Harjoitus 5.  Harjoituksessa voi pyörähdyksen lisäksi tehdä esimerkiksi hyppy-kiinniotto tai silmät suljettuina.

 

Tästä pääset katsomaan harjoitteet. Voit jättää palautetta sivun alhaalta löytyvään kommentti-kenttään.

Ps. Suosittelemme lukemaan muutkin blogi-kirjoituksemme. Pääset lukemaan niitä tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.